Äiti

posted in: Elämän pohdintaa | 0

Olen huomannut, että kulloinkin opiskeltava asia tuodaan minulle niin monesta tuutista, että varmasti ymmärrän kiinnittää siihen huomiota. Myönnän kyllä auliisti, että olen yksinkertainen ja vähän tollo huomaamaan asioita. En osaa havainnoida niin nopeasti kuin monet ystäväni. Mutta ei se mitään! Valomaailma tietää tämän ja sen vuoksi näyttää minulle hyvin kärsivällisesti uudelleen ja uudelleen ne kasvunpaikat. Kiitos siitä!

https://www.valontalovalencia.fi/aiti/

Tässä muutaman viikon (vuoden) on ollut pinnalla äitiys. Luonnollisesti, kun itse äidiksi 7 vuotta sitten tulin ensimmäistä kertaa. ”Kyllä luonto tikanpojan puuhun vetää”, sanotaan. Tämä tikanpoika on tarvinnut jeesiä aika monta kertaa, jotta on päässyt sille alaoksalle hengästyneenä istumaan. Luulenpa, että olen äitiydessä edelleen siellä alaoksalla. Mutta ei sekään mitään, pikku hiljaa kipuan ylöspäin. Elämä on oppimatka.

https://www.valontalovalencia.fi/aiti/

Esikoinen tosiaan aloitti koulun noin kuukausi sitten. Minulla oli siitä ruusunpunainen kuva, miten poika lähtee liian iso reppu seljässänsä reippaana taivaltamaan koulua kohti aamu toisensa jälkeen, ja minä jään vilkuttamaan kotiveräjälle nenäliinan kanssa. Leivon päivällä pullaa, jotta koulusta palaava reipas miehenalku saa lämpimäisen nisun maitolasin kera. Sitten teemme yhdessä läksyt (vettä valaen) ja kohta hän jo lukee äidillensä iltaisin Kalevalaa heleällä lapsen äänellään. En ollenkaan nähnyt niitä aamuja, kun poika muristen ja itkua tyrskien kaivautuu peiton alle ja vaatteet saapi olla siinä mihin ne illalla viikkasin. En nähnyt, miten hikipäässä houkuttelen melkein raahaan kaveria autoon ja tietenkin myöhässä saavumme koulun kulmille. Todellakaan en sitä nähnyt, miten reppu lentää heti koulun jälkeen nurkkaan ja sohvalta kuuluu ”läksyjä ne tee ikinä, soita opelle ja kerro se”. Jotta kyllä tässä on saanut sitä äitiyden nahkaa venyttää suuntaan jos toiseen. Kuten edellisessä artikkelissa kerroin, vähän hukassa on oltu.

https://www.valontalovalencia.fi/aiti/

Mutta eihän kaikki ole sitten niin yksinkertaista. Niin helppoa olisi vedota siihen, että se on aina ensimmäisen lapsen kohdalla hankalaa. Mutta ei se kaikilla näytä olevan!? Kunnes tajusin (luettuani sen seitsemän artikkelia, jotka aivan sattumalta silmieni eteen tuotiin monen eri kanavan kautta), että tähän kaikkeen vaikuttaa todella paljon oma äiti-suhteeni. Täytyy sanoa, ettei se ole maailman helpoin (ollut ikinä). Tämä oivallus taas avasi silmiä näkemään asian paaaaljon laajemmin. Periaatteessa minä olen äiti niillä eväillä, mitä olen omalta äidiltäni saanut. Onneksi tähän(kin) vaikuttaa myös moni muu asia. Ja me voimme aina valita tien (yrittää) olla erilaisia ja parempia.

https://www.valontalovalencia.fi/aiti/

Eikä siinä vielä kaikki. Meihin vaikuttaa myös edellisten sukupolvien asiat. Ihan oikeasti. Ja jos vielä hörhömmäksi mennään, meihin vaikuttaa myös entiset elämät. Uskoo niihin kuka uskoo. Minä todellakin uskon.

https://www.valontalovalencia.fi/aiti/

Mutta siis, olen nyt tämän havainnon äärellä pohtinut myös omia tavoitteita ja unelmiani. Lähinnä, että ovatko minun tavoitteet oikeasti minun omia tavoitteitani, vai onko ne jonkun muun tavoitteita? Kuten vanhempieni? Törmäsin juuri tänä aamuna niin puhuttelevaan kirjoitukseen, että tekisi mieli nostaa siitä useita lainauksia tähän kirjoitukseen. Psykologian tohtori Anja Laurila kertoo, että meistä jokainen kantaa mukanaan omaa äiti-suhdettaan: Kirjassaan Äiti & tytär vallan ja rakkauden kehissä (Kirjapaja 1996) Laurila analysoi äiti-tytär-suhdetta, joka on maailman symbioottisin, ja siksi pahimmassa tapauksessa haavoittavin, suhde. Lämpimästi suosittelen sinua lukemaan tämän jutun, olipa sinulla omia lapsia tai ei. Olet kuitenkin jonkun lapsi itse. Varsinkin jos olet tyttö, sinun on pakko.

https://www.valontalovalencia.fi/aiti/

Halusin laittaa tähän artikkeliin juuri eläinlasten ja -äitien kuvia. Eläinten maailmassa emo-suhde taitaa olla paljon mutkattomampi kuin meidän ihmisten kesken. Ei taida norsu-äiti odottaa, että tulisipa tuosta juniorista lääkäri. Ja luuletko, että apina-emo nyrpistää nokkaansa lapsosensa puoliso-valinnalle? Taitaa hänelle olla ihan sama, kenen kanssa kukanenkin lisääntyy. Kunhan vain saa jälkeläisensä pysymään elossa tarpeeksi isoksi, niin velvollisuus on täytetty. Eikä se karhunpoika myöskään taida omilla valinnoillaan koettaa tehdä äitiään onnelliseksi ja saada häneltä hyväksyntää?

https://www.valontalovalencia.fi/aiti/

Kuten Anja Laurila artikkelinsa lopuksi meitä äitiä ja tyttäriä neuvoo, yritetään antaa toisillemme tilaa ja kunnioitusta. Älkäämme delegoiko omia haaveitamme lapsillemme, vaan annetaan heidän tehdä omat valintansa ihan itse. Yritetään myös muistaa, että äitimme on elänyt eri aikakaudella ja hän on eri sukupolven kasvatti. Ja sama toisinpäin: yrittäkää äidit muistaa että nyt eletään jo 2000-lukua. Moni asia on toisin kuin esimerkiksi 50-luvulla.

https://www.valontalovalencia.fi/aiti/

Jotta minulla olisi mennyt tämä äiti-teema lopullisesti jakeluun, minut johdatettiin metsään. Siinä ei vielä ole mitään outoa, rakastan metsää, hiljentymistä ja tulen tekoa. Sienestää en sen sijaan ole oikein kunnolla koskaan osannut. Rakas siskoni on männä vuosina opetellut sieniä ja hän näytti minulle kädestä pitäen, mitkä sienet uskaltaa kerätä. Siellä kontallani suppilovahveroita kerätessäni kyllä sielu lepäsi ja akut latautui. Sitten illalla niitä sieniä, maan antimia puhdistaessa nousi jostain syvältä kiitollisuus. Äiti maa antaa meille ruokaa, jos osaamme vain niitä kerätä. Äiti maa myös maadoittaa ja juuriemme kautta meihin virtaa tuota ikiaikaista viisautta ja voimaa.

Rakkaudellista viikonloppua kaikille meille elämänlapsille.

t. Taina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *