Kuulumisia

posted in: Elämän pohdintaa | 0

Heissan pitkästä aikaa!

Viime kirjoituksesta on niin pitkä aika, että melkein vaivaa tyhjän paperin syndrooma. Että mistähän aloittaisi.

Toisaalta tuntuu, että nyt ei ole paineita kirjoittaa ”järkevästi”, koska en ole tällä hetkellä yrittäjä. Hassu ajatus kyllä sinänsä. Jotenkin sitä on joka puolelta peloteltu, että yrittäjä on yrityksensä käyntikortti. Näin ollen myös blogi-tekstien tulee olla erityisen fiksuja, asiallisia, mukaansa tempaavia, jopa myyviä. Nyt sellaista painetta ei ole. On tuo ihmisen pääkoppa toisinaan vähän kummallinen.

Yrittäminen oli ihanaa ja pitkään muhinut salainen unelma. Kirjoitan siksi menneessä aikamuodossa, koska päädyin keskeyttämään yritystoiminnan jo jokin aika sitten. Huomasin, että juuri koulunsa aloittaneet lapset tarvitsevat vanhempaa nyt tosissaan. Esikoinen kamppailee oppimishaasteiden kanssa ja nuorempi tarvitsee herkkyytensä vuoksi myös huomiota ja tukea. Totesin, että lasten koulupäivien aika (kun omaa aikaa on 3h) ei riitä yritystoiminnan pyörittämiseen. Tein surullisen luopumistyön ja laitoin yrityksen kauniiseen pakettiin ja hyllylle odottamaan aikaa parempaa. Sillä tiedän, että se aika on vielä tulossa.

Oletko sinä huomannut, että elämä on tavallaan kuin pullo. Tai tyhjiö. Kun siellä on tarpeeksi tavaraa, sinne ei mahdu uutta. Sitten kun jotain poistuu, voi jotain muuta tulla tilalle. Ehkäpä minun piti tehdä elämääni tilaa myös isälleni. Kuten olen aiemmin jo kertonut, isäni on alkoholisti. Hänen tilansa menee huonompaan tasaisesti, välillä hieman jyrkemmin ja sitten taas onneksi hitaammin. Kuten alkoholistille on tyypillistä, meni isälläkin talous kuralle. Tai on se sitä ollut aina, mutta loppukesästä oli jo kaksi häätö-kirjettä tipahtanut postiluukusta. Havahduimme siskoni kanssa, että ihan kohta isämme on asunnoton. Kummankaan meidän luokse isä ei voi majoittua. Meidän mielenterveys ei myöskään kestä sitä, että isä pyörii tuolla ”rantaremmissä” emmekä ikinä tiedä onko hän enää elossa. Onhan hän kuitenkin meidän isä.

Päätimme siis alkaa hoitaa isän raha-asiat kuntoon. Tästä suuren suuri kiitos siskolleni, joka otti konkreettisen työn hoitaakseen. Hän maksaa joka kuukausi isän laskut ja toimii ”edunvalvojana”. Kun rupesimme penkomaan raha-asioita, tilanne näytti jokseenkin toivottamalta. Ei, se oli katastrofi. Isä oli sullonut karhukirjeitä yli vuoden takaa lipastonlaatikoihin. Hän sai säännöllisesti postia Intrumilta ja Lindorffilta. Kaikki, siis aivan kaikki laskut laahasivat jäljessä. Kela vaatii liikaa maksettuja tukia takaisin ja soten maksuja oli piiiiitkä liuta. Oma lukunsa oli se vippi-lista tutuilta ja sukulaisilta. Ihme kyllä isä oli pitänyt listaa veloistaan. Vielä suurempi ihme on, että joku täyspäinen lainaa alkoholistille rahaa?!

Monen monta tuokiota olemme istuneet meidän keittiönpöydän ääressä ja soitelleet yrityksen toisensa perään läpi. Kysellen, että mistä tämä lasku muodostuu (esim. postimyynnistä tilattuja sukkia ja alushousuja – liekö saanut niitä ikinä?) ja maksuaikaa neuvotellen. Tästä olen kyllä ihmeissäni ja kiitollinen, että kaikki velkojat suhtautuivat soittoihimme hyvin. Kerroimme asian kuten se on, ja pyysimme kohteliaasti maksuaikaa. Jokaiselle velkojalle se kävi. Nyt puolen vuoden päästä alkaa näyttää jo paremmalta, sillä maksamme enää kelalle ja yhdelle yksityishenkilölle takaisin kertynyttä saatavaa. On melkolailla voittajaolo! Toki tuo höppänä pitää siitä huolen, että joka kuukausi tulee uusi yllätys. Joka kuukausi löytyy uusi lainaaja, jolle pitää soittaa, kertoa tilanne, neuvotella maksuaikaa ja kieltää häntä lainaamasta enää ikinäkoskaanmilloinkaan isälle rahaa. Puolen vuoden takaiseen tilanteeseen nähden olemme kuitenkin selvinneet. Isällä on edelleen koti, jonne tulee sähköt. Puoli vuotta sitten näytti aivan toiselta.

Luultavasti tulen nyt tässä blogissa purkamaan enemmänkin tuntojani tästä alkoholistin läheisenä olemisesta. Tosiasiahan on, että isällä ei liene enää monta vuotta maallista taivallusta tiedossa. Haluaisin jäsennellä asiat päässäni jonkunlaiseen järjestykseen nyt, kun hän on vielä täällä. Tuntoja auki kirjoitellessa saa aina jonkun oivalluksen, joka on nyt hyvä isän kanssa jakaa.

Voi sinä hyvin ja pidä itsestäsi huolta.

-Taina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *