Miten paljon menneisyys meitä määrittää?

posted in: Elämän pohdintaa | 0

Tänäänpä onkin mielessä pyörinyt menneet tapahtumat, se miten niihin itse suhtautuu ja mitä noista tapahtumista on seurannut. Periaatteessa ihan arkipäiväistä juttua. Kyllähän se eletty elämä meitä väistämättä jotenkin muuttaa. Jokaisesta tekemästämme päätöksestä seuraa jotain, joka taas vaikuttaa meihin tietyllä tavalla. Päälle vielä muiden ihmisten tekemät päätökset ja ratkaisut, joihin me emme ole itse voineet edes vaikuttaa.

https://www.valontalovalencia.fi/menneisyys-meita-maarittaa/

Tässä kohtaa otan esimerkiksi sukuriidat. Niiden juuret voivat olla syvälläkin. Voipa olla niinkin hullu tilanne, että nykyinen sukupolvi ei edes tiedä, mistä suvussa riidellään. Niin vain on aina tehty, eikä muulla lailla osata toimia. Miten kamalan surullista ja hirvittävän väärin! Pahimmillaan kaksi ihmistä vuosikymmeniä sitten ovat ajautuneet sanaharkkaan, josta on seurannut yli sukupolvien kestävä vihanpito. Siihen on saattanut nivoutua monta ihmistä, monta perhettä. Miettiiköhän monikaan, miten naurettavalla ja hullulla tavalla tulee toimineeksi?

Kyllähän se menneisyys meitä tosiaan määrittää. Oletteko kuulleet sanonnan, että matalasti koulutettujen vanhempien lapsista ei myöskään tule muuta kuin matalasti koulututettuja? Tai että köyhän suvun vesa tulee jäämään köyhäksi? Kapinallinen minussa alkaa kiukustua ja kiristellä hampaitaan. Ei näin, ihmiset. Ei näin!

Mikä muu periytyy kuin koulutus- tai tulotaso? Asenne elämään, sanoisin. Lapset on vaikutuksille alttiita ja kyllähän he jollain lailla vanhempiaan pitävät maailman viisaimpina. Kunnes koulu alkaa ja opettajasta tulee maailman viisain ja esikuva. Minulla itsellä on kokemusta ainakin katkeruudesta, miten se periytyy ja melko tehokkaasti vieläpä. Kun kuulee jatkuvasti toisteltavan, että meidän elämä on huonosti vaikkapa jonkun tietyn ihmisen vuoksi, kyllä siihen alkaa uskoa itsekin. Ajatukset (ja vielä tehokkaammin ajatukset ääneen sanottuna) iskostuvat polttomerkin lailla meidän mieleemme ja alamme pitää niitä tosina. Meidän olisi oikeasti kiinnitettävä huomiota siihen, mitä me puhelimessa tai kahvipöydässä juttelemme ystävien ja tuttavien kanssa. ”Seinilläkin on korvat”.

https://www.valontalovalencia.fi/menneisyys-meita-maarittaa/

Minun vanhempani maksoivat takausvelkoja pitkän aikaa meidän lasten ollessa pieniä. Katkeruus ja viha jäivät vanhempieni taakaksi, ymmärrettävästi. Siinä ilmapiirissä me siskon kanssa kasvoimme ja saimme kyllä kuulla aivan tarpeeksi kaunapuhetta. Vasta viime vuosina olen itse alkanut kyseenalaistaa omia ajatuksia. Onko minun oltava myös katkera? Saanko minä olla mitään muuta kuin katkera? Katkeruus ja viha kuluttavat ihmistä aivan valtavasti. Minä en jaksaisi millään kantaa noita kahta jättiläistä harteillani, siksipä näitä olen miettinyt. Vaikka takausvelka vaikutti minuun myös välillisesti, onko minun pakko vihata sitä ihmistä, jonka velkoja vanhempani maksoivat? Miksi he laittoivat nimen paperiin? Oliko heillä muita vaihtoehtoja? Jos he eivät olisi suostuneet, miten sitten olisi käynyt sukulaisuus-suhteille? Pelkäsivätkö he tulevansa hylätyiksi? Vaikeita kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Jotka ovat vain jossittelua, eli hukkaan heitettyjä resursseja.

Helposti minäkin olisin katkera ja vihainen. Voisin syyttää yhtä ihmistä siitä, että isäni on alkoholisti. Että äitini oli niin usein pahalla päällä ja väsynyt. Että asuimme kaupungin vuokra-asunnossa, kun kaikki kaverit asuivat omakotitaloissa. Ja huomaamatta siirtäisin oman katkeruuteni omille lapsilleni. He oppisivat, että on olemassa ainakin yksi ihminen jota syyttää ukin, mummon, tädin ja äidin pahasta olosta.

https://www.valontalovalencia.fi/menneisyys-meita-maarittaa/

Koen olevani nyt taite-kohdassa. Minun ei ole pakko siirtää katkeruutta seuraavalle sukupolvelle. Minun on oikeastaan velvollisuuskin pysäyttää se tähän kohtaan. Se on velvollisuus vanhempana, mutta myös itseäni rakastavana ja arvostavana ihmisenä. Se on velvollisuus minua itseäni kohtaan. Suuri merkitys tällaisessa tapauksessa on anteeksiannon voimalla. Aina siihen ei pysty, ja se on inhimillistä. Kehotan kuitenkin yrittämään. Anteeksi antaminen ja rakkaus, niillä voi muuttaa maailmoja. Ihan oikeasti. Kokeile vaikka.

Miten menneisyys meitä määrittää, kysyin otsikossa. Vanhempieni maksama takausvelka on saanut aikaan sen, etten ala siskolleni takaajaksi hänen asuntolainaansa. Ikävä kyllä. Katkeruus ja viha on minusta poissa, mutta tuon periaatteen se jätti. Rakastan siskoani valtavan paljon, mutta nimeä en paperiin pysty laittamaan. Luotan myöskin siskoni rakkauteen minua kohtaan, enkä pelkää hylätyksi tulemista.

Mieti sinäkin, että onko menneisyydessäsi jotain, mikä määrittää sinua tänä päivänä? Voisiko siitä päästää irti? Kannatko sitä taakkana turhaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *