Stressi ja kipu, siinä varmaan on melkoinen pari

posted in: Elämän pohdintaa | 0

Nyt ajattelin kirjoitella vähän kivusta. Siitä, miten minä olen sen kokenut. Kivusta, sen hoidosta ja siihen suhtautumisesta on tarinaa netti pullollaan, jotenka en ota tähän tieteellistä näkökulmaa. Niitä voi jokainen etsiä halutessaan googlaamalla 🙂

Kipu on tullut (valitettavan) tutuksi vuosien saatossa. Kymmenen vuotta kaupan kassalla tuntui mukavasti niska-hartiaseudussa, sekä käsikipuina. Istumatyö taas rasitti muutenkin heikkoa selkää. Normaalit pää- ja kuukautiskivut nyt on itsestään selvä juttu, vaikka en migreenistä kärsikään. Onneksi. Se kuuluu olevan sitten ihan oma lukunsa, jolta olen onnekkaasti saanut välttyä.

 

Viimeisinä kolmena vuonna alaselkä on vaivannut sitten enemmän. Myönnän heti alkuun, etten ole pitänyt fyysisestä kunnostani huolta niin hyvin kuin olisi ollut aihetta. Pienten lasten äitinä ja reissumiehen puolisona (teko)syitä on ollut aina. Salille ei pääse, uimassa täytyy keskittyä pitämään lapset pinnalla, lenkkeily on pikemminkin voikukkien tutkailua. Totta toinen puoli. mutta on itsessäni myös isosti syytä liikkumattomuuteen. Lisäksi tulevat sitten perintötekijät (kiitos äiti ja isä!). Molemmilta vanhemmilta tulee huonon selän -geenit, mene ja tiedä minkä verran ne sitten vaikuttavat. Lannerangassa on nyt siis rappeumaa ja kulumaa, sekä pullistumaa. Varsinaista hermopinnettä ei ole, mutta nuo edellä mainitut on kyllä riittäneet. Olen kuitenkin hiljaa mielessäni miettinyt, että miten ja miksi selkäni on niin kipeä, vaikka siellä ei kuvissa tuon kummempaa näy. Välillä etenin kotona vain konttaamalla, kun kävelemään ei kertakaikkiaan pystynyt. Muutaman kerran meni kävellessä ”jalat alta”, muun muassa lasten kanssa kirjastossa. Sen kokemuksen jälkeen tuli pitkä aika, jolloin en oikeastaan liikkunut kotia ja päiväkotia kauemmaksi.

Olin jossain elämänvaiheessa varmasti lukenut stressin vaikutuksesta kipuun, mutta en sitä ollut ehkä huomioinut niin tarkasti. Enkä nytkään selkäkivun vaivatessa kokenut kokevani stressiä. Kaikkeen tottuu, kuten sanotaan. Kuitenkin tilanne eteni sellaiseen pisteeseen, että stressiä oli elämässä ja kovasti. Tulin työpaikkakiusatuksi. Tajusin, että sitä on jatkunut oikeastaan jo vuoden ja eipä se taida loppuakaan. Minulla oli selvät suunnitelmat itseni ja lasten hävittämiseksi, siihen se ainakin loppuisi. Masennuin vakavasti. Selkäni oli to-del-la kipeä. Niin oli mielikin. Kirkkaita muistikuvia ei oikein ole.

kipu2

Samaan aikaan sattui hampaiden vuositarkastus ja hammaslääkärini totesi, että suuni limakalvoilla on kovasti punajäkälää. Hän halusi ottaa koepalat. Kuukauden päästä menin hammaslääkäriin koepalojen ottoon. Hammaslääkärini tutkaili limakalvoja pitkään ja lopulta kysyi, mitä elämässäni on viimeisen kuukauden aikana tapahtunut. Olin ollut sairauslomalla töistä, ei juuri muita muutoksia. Ruokavalio oli sama kuin aiemmin, samoin hammastahna. Punajäkälä oli näet hävinnyt, eikä koepaloja voitu/ tarvinnut ottaa. Hammaslääkäri kertoi, että stressi voi aiheuttaa punajäkälää. Koska se oli nyt suusta hävinnyt, stressi jäi selitykseksi tuolle mystiselle punajäkälän esiintymiselle.

Kuukauden-parin päästä tuosta hammaslääkärikäynnistä huomasin, että hiukset alkoivat lähteä ”tuppoina”. Katsoin kauhulla, että kai tässä kaljuuntuu vielä kaiken hyvän lisäksi. Ihmettelin tätä kyllä, koska oloni oli jo pahimpaan alhoon nähden kohentunut. Jälkeenpäin kuulin farmaseutilta, että hiukset lähtee kovan stressin seurauksena 2-3 kuukauden päästä. Onneksi ovat kasvaneet takaisin.

Vaikka olin poissa työpaikalta, enkä aktiivisesti ajatellut kiusaamisasiaa, selkä vaivasi koko ajan. Olin asennoitunut, että tämä selkä on nyt minun ohtina tässä elämässä ja tällä mennään. Lääkkeitä pyrin välttämään viimeiseen asti, sillä maha ei oiken tahdo enää sietää ibuprofeenia. Ison avun ja helpotuksen sain Young Livingin tuotteista, pärjäsin selkäkivun kanssa. Kivusta oli tullut osa minun elämää, osa arkea.

Koko ajan tietysti työstin työasiaa vs yrittäjyyttä ja pyysin suunnannäyttöä valomaailmalta. Kun sitten lopulta tein päätöksen irtisanoutumisesta, voi sanoa selkäkivun jääneen siihen päivään. Uskomatonta, mutta totta. On tietenkin joitain kipeitä päiviä, mutta pärjään öljyillä. Kontannut en ole kuukausiin enää ja jalatkin on pitäneet emännän pystyssä. Muistin sitten erään käyntini fysiatrilla. Kysyin häneltä, että voiko stressi lisätä kipua. Hän sanoi, että uutta kipua stressi ei yleensä luo, mutta olemassa olevaa kipua stressi lisää potenssiin ’kuka tietää’ (ja levitteli käsiään). Niimpä niin.

Koska tämä blogiteksti on jo nyt puolet liian pitkä, jatkan seuraavassa kirjoituksessa kivun käsittelystä mindfulnessin keinoin. Ja nimenomaan siitä, miten minä olen sitä käyttänyt.

Taina

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *