Tietyt tavat ennakoivat juomista

posted in: Elämän pohdintaa | 0

Toisinaan palaan lapsuuteen ja niihin loppuviikon tunnelmiin. Jo pienenä sen tiesi, että nyt jotain tapahtuu. Vaikken vielä pitkään aikaan tiennyt, mitä aistin ja mitä on tapahtumassa. Hassua, miten niitä isän maneereja muistan selkeästi vieläkin.

Usein isä oli kireä. Liekö ollut rahat tiukalla, vai äidin kanssa napit vastakkain. Kireys usein edelsi juomista. Silloin olin super-kiltti. Kiltti tyttö ei anna aihetta juomiselle. Olin paljon omissa oloissani, leikin yksikseni. Sillä ei se kireys vain isään ulottunut, vaan äiti oli vähintäänkin yhtä kireä. Hänellä oli varmasti tiukkaa myös töissä, mikä tietysti näkyi kotonakin. Äiti ei ole koskaan ollut leikkijä-tyyppiä, en rehellisesti muista äidin koskaan leikkineen minun kanssani. Monesti en uskaltanut kysyä häneltä mitään, kun vastaukseksi sain vain tiuskimista. Kerran oli pakko, vaikka äiti ripusti juuri verhoja ikkunaan ja oli tosi pahalla päällä. Keittiön hellalla oli näet joku kummallisen näköinen möykky, mitä en tunnistanut. Menin kysymään, että sulattaako äiti jotain. Muistan edelleen, miten tosi vihainen hän oli. Miten hän tiuskaisi, että ”miten niin sulatanko?!”. Onneksi uskalsin kysyä, sillä silityslauta oli pukannut hellan levyn päälle ja silitysraudan vesimitta oli jo sulanut möykyksi.

Kun olin yli 10 vuotias ja minulla oli jo pikkusisko, aloin ymmärtää asioita enemmän. Muistan lukemattomat kerrat, miten isä vihelteli vessassa ja kampasi hiuksiaan. Ei ikinä muulloin hän kammannut niin antaumuksella tukkaansa kuin nousuhumalassa. Vaikka muusta juomisen alkamista ei huomannut, niin viheltely ja hiusten kampaaminen peilin edessä oli takuuvarmat merkit. En pidä viheltelystä vieläkään. Jos puolisoni viheltelee, jostain sisältä kumpuaa voimakas kiukku.

LP-levyjä isä kuunteli vain humalassa. Hän oli aika harmiton juoppo, ei räyhännyt kovasti eikä lähtenyt kylille. Hän joi pääasiassa kotona. Enimmäkseen hän istui olohuoneessa nojatuolissa ja kuunteli Jamppa Tuomista, Irwiniä ja Hammond Hitsejä. Kun pää alkoi olla jo liian sekaisin, alkoi hän ”pilkkiä taaksepäin”. Hihitimme siskon kanssa monesti, kun isä alkoi paukuttaa päällä nojatuolin takana olevan taulun kehystä. Havahtui aina, kun pää osui tauluun ja hetken jaksoi olla hereillä. Tätä saattoi jatkua vaikka kuinka kauan. Jos äiti tai me siskokset valitimme melusta, isä laittoi kuulokkeet korville ja kuunteli musiikkia niiden kautta. Kyllähän se musiikki kuului niistä läpi, mutta ei onneksi niin suurella volyymillä. Johtuukohan muuten näistä lapsuuden kokemuksista, kun siedän kaikenlaisia ääniä erittäin huonosti? Olen pitänyt itseäni vain jollain lailla erityisherkkänä äänien suhteen. Mene ja tiedä.

Kaikkein ahdistavimpia muistoja ovat reissut isän kanssa kahdestaan mummolaan, isän synnyinkotiin. Siellä oli niin kummalliset ja kammottavat energiat. Eihän sitä lapsena ymmärtänyt että se paha olo johtuu energioista, mutta näin aikuisena hörhönä sen tajuan. Aistin, miten mummo ei tykännyt minusta yhtään. Hän kyllä näytti ja antoi inhonsa myös kuulua ihan suoraan. Eipähän jäänyt arvailujen varaan. Koska mummo ei pitänyt minusta huolta ja isä joi koko vierailun ajan, koin suurta turvattomuutta. Tämän jos minkä soisin omilta lapsiltani jäävän väliin.

Näin lapsena paljon painajaisia liittyen mummolaan. Aikuisena olen unia tulkittaessa törmännyt selitykseen, että pelkäsin jääväni sinne jumiin. Pieni lapsi koki unien kautta pelkoa, ettei pääse sieltä kotiin. Kamalaa. Sisäinen lapseni itkee.

Noihin maneereihin palatakseni. Olen tässä vanhemmiten tullut entistä herkemmäksi aistimaan ihmisten energioita ja tunnetiloja. Siskoni kanssa toki puimme isän asioita nykyisellään myös yhdessä. Kireys on siellä edelleen. Toissapäivänä viimeksi isä oli meillä käymässä ja pyysin häntä auttamaan hyllyn laitossa. Kun se ei meinannut onnistua, alkoi kuulua kova noituminen. Tätäkään en oikein siedä, alkaa ahdistaa. Siskoni siinä samassa valaisi, että isä oli pyytänyt rahaa alkoon. Myös toisenlaisia maneereita huomaan muissa ihmisissä. Joulun alla olin itse alkossa (isää etsimässä), ja törmäsin siellä muutamaan tuttuun. Kylläpä oli heillä hymy herkässä ja ilo kupli rinnassa. Mietin hetken, että mikäs nyt on homman nimi, kunnes tajusin. He olivat iloisia, koska tiesivät saavansa kohta alkoholia. Tätä en itse muista, että isällä olisi ollut iloa ennen juomista. Onhan se saattanut kuuluakin niihin ennakoiviin maneereihin, mutta ehkä minä en vain päässyt niitä näkemään. Jos se oli jo perjantaina työmaalla? Kotimatkalla töistä kotiin (alkon kautta)?

– Taina

Leave a Reply